Kartalla

Tammela ja Somero ovat nousseet Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen koronakartalle. Kartalla seurataan koronapandemian.

Avaruusjärjestö Nasa julkisti maanantaina satelliittikuvia Yhdysvalloissa Alaskassa olevasta vuonosta, jota uhkaa.

Napauttamalla HS:n päivittyvät grafiikat kertovat uusimmat tiedot tartunnoista, sairaalahoidossa olevista ja kuolleista niin Suomessa kuin maailmalla. Yhdysvalloissa on raportoitu jo yli 7,5 miljoonaa. Ohkola Kuvassa vasemmalta Jani Väänänen (Hybrid Energia Oy), Tommi Maasilta (Itä-Uudenmaan ja Porvoonjoen vesien- ja. Popcorn Time Kokemuksia Sitoutumaton Janne Rönkkö kirjoitti (KS 3.10.) mielenkiintoisen artikkelin puolueista eroamisista. Eroamisten ja erottamisten syitä on.

Suomen A-maajoukkue osoitti jälleen kerran olevansa enemmän kuin osiensa summa. Irlanti kaatui komeasti 1-0. Voitto vaati.

Yhteydenotot Salon perheasiain neuvottelukeskukseen ovat lisääntyneet elokuusta alkaen. Johtava perheneuvoja Ulla Ristolainen.

Viime vuosisadan lopulla kaupungit solmivat ystävyyssopimuksia tiuhaan. Espookin havitteli ystäviä Japanista ja Namibiasta.

Suomalainen lifestyle-verkkomedia Stara kerää nykyisin verkkosivuilleen yli miljoona eri kävijää kuukaudessa.

Käsittelemme tietojasi tarjotaksemme sinulle sisältöä tai mainoksia sekä mitataksemme niiden toteutusta niin, että saamme.

Viime vuosien kehitysharppaukset ovat tuottaneet Saksan kaikkien aikojen lupaavimpia jääkiekkoilijoita. Tiistaina.

Kolestroli Katajisto Jussi-gaalan 350 vierasta ovat saaneet etukäteen tarkat ohjeet siitä, kuinka toiminta pidetään turvallisena. Korona siirsi. Filmiauran hallituksen jäsen Manna Katajisto kertoo Jussi-gaalan turvallisuustekijöistä koronaviruksen keskellä: "Totesimme. Valvonnassa kirjoitettiin yhteensä 96 liikennevirhemaksua. Yleisimpiä neljänkympin virhemaksun aiheita olivat valoitta. Asunnottomia nuoria tavoitetaan henkilökohtaisilla kohtaamisilla ja kerrotaan saatavilla olevista palveluista. Jussi-gaalassa palkittiin niin Elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitoksen

Liikenne- ja viestintäministeriö on julkaissut oman tavoiteohjelmansa puolittaa liikenteen päästöt vuoteen 2030 mennessä.

Aamupäivällä 3.10. tapahtui vuoden 2020 tähän mennessä suurin suomalainen maanjäristys. Maanjäristyslähde paikantuu Käsivarren Lappiin, 15 kilometriä Luspasta pohjoiseen, Ruossakeron kohdalle. Järisty.

Volvo on kasvattanut markkinaosuuttaan Tampereen seudulla yritysautorekisteröinneissä kuluvana vuonna, ilmenee Bisnode Oy:n.

Evli Pankki Popcorn Time Kokemuksia Sitoutumaton Janne Rönkkö kirjoitti (KS 3.10.) mielenkiintoisen artikkelin puolueista eroamisista. Eroamisten ja erottamisten syitä on. Palvelukeskus Purolan palvelukeskuksessa asuva ja 8.10. 88 vuotta täyttävä Jorma Lammi seuraa edelleenkin tarkalla silmällä. Nuvalaiset Anselmi Koivunen ja Emilja Särkkä kertovat, miksi nuorisovaltuustoon kannattaa hakea. Haku käynnistyy torstaina. Iltapalaksi Mainio marjasato veti suomalaiset metsään, poimurit ja.

Kokenut rikostutkija puhuu uutuuskirjassa 16-vuotiaan poikansa kuolemasta: ”Purin hammasta, toimin ja järjestelin”.

Olemme julkaisseet tämän vuoden aikana runsaasti vinkkejä lähimatkailuun ja kotona oleiluun. Tässä jutussa on koostettuna.

Ohkola Kuvassa vasemmalta Jani Väänänen (Hybrid Energia Oy), Tommi Maasilta (Itä-Uudenmaan ja Porvoonjoen vesien- ja. Popcorn Time Kokemuksia Sitoutumaton Janne Rönkkö kirjoitti (KS 3.10.) mielenkiintoisen artikkelin puolueista eroamisista. Eroamisten ja erottamisten syitä on. Palvelukeskus Purolan palvelukeskuksessa asuva ja 8.10. 88 vuotta täyttävä Jorma Lammi seuraa edelleenkin tarkalla silmällä. Nuvalaiset Anselmi Koivunen ja Emilja Särkkä kertovat, miksi
Popcorn Time Kokemuksia Sitoutumaton Janne Rönkkö kirjoitti (KS 3.10.) mielenkiintoisen artikkelin puolueista eroamisista. Eroamisten ja erottamisten syitä on. Palvelukeskus Purolan palvelukeskuksessa asuva ja 8.10. 88 vuotta täyttävä Jorma Lammi seuraa edelleenkin tarkalla silmällä. Nuvalaiset Anselmi Koivunen ja Emilja Särkkä kertovat, miksi nuorisovaltuustoon kannattaa hakea. Haku käynnistyy torstaina. Iltapalaksi Mainio marjasato veti suomalaiset metsään, poimurit ja. – Tänä kesänä

Ensitreffit alttarilla -sarjan Emman ja Tuomaksen tuore avioliitto kärsii kommunikaatio-ongelmista – tai niin kuin Tuomas.